maanantai 24. syyskuuta 2012

Kesäksi 2013 kuntoon

Meillä on alkanut elokuussa koko henkilökunnon oma kuntoprojekti, jonka tarkoituksena on motivoida työntekijöitä tekemään oman kuntonsa eteen enemmän. Sehän on niin monessa tutkimuksessakin todettu,  miten hyvä kunto lisää elämänlaatua, yleistä jaksamista, vähentää sairastamista ja tottakai piristää mieltä.
Kyllähän meistä moni liikkuu jo ennestäänkin, mutta jos haluaa kunnon nousevan, täytyy tehdä jotakin tosin. Täytyy lisätä toistoja tai rasitusta ja hikeäkin vähän enemmän! Eli se sama koiralenkki viikosta toiseen samalla temmolla tehtynä ei vaikuta itse kunnon kohentumiseen.
Tähän vapaaehtoiseen projektiin on tullut mukaan ennätysmäärä porukkaa! Tällä hetkellä on kehonkoostumusmittauksissa käynyt 92 ja polkupyöräergometritesteissä 74 henkeä. Meillä on sitäpaitsi ihan uusi kehonkoostumusta mittaava analysaattori, jonka edessä vaan seisotaan ja laite mittaa lihasmassan, rasvaprosentin, kehon nestepitoisuuden jne.


Testituloksista on pidetty luentoja ja nyt kaikki keräävät innoissaan pisteitä kuntokorteille! Joku käy kylpylän kahvakuulassa rehkimässä, toinen kuntosalilla ja ratsastamassa ja eräs kolleega kertoi juuri keränneensä pisteitä kiipeämällä Pallaksen Taivaskerolle.
Tässä joitakin keskituloksia mittauksista: Koko porukan keskimääräinen rasvaprosentti on nyt 29,6 ja kuntoluokka on  4,5 (=keskitasoa). Tämä siis tällä hetkellä, mutta katsotaan mihin tulokset kehittyvät!
Hotellimme johtaja on luvannut, että projektin päättyessä kaikki palkitaan ja liikkumisen palkintona on jo itsestään se parempi kunto ja terveys.
Tässähän olisi mallia myös jollekin toiselle yritykselle!


Mukavia liikuntahetkiä loppuruskan kirpeässä säässä t. Tarja
 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti