maanantai 24. syyskuuta 2012

Kesäksi 2013 kuntoon

Meillä on alkanut elokuussa koko henkilökunnon oma kuntoprojekti, jonka tarkoituksena on motivoida työntekijöitä tekemään oman kuntonsa eteen enemmän. Sehän on niin monessa tutkimuksessakin todettu,  miten hyvä kunto lisää elämänlaatua, yleistä jaksamista, vähentää sairastamista ja tottakai piristää mieltä.
Kyllähän meistä moni liikkuu jo ennestäänkin, mutta jos haluaa kunnon nousevan, täytyy tehdä jotakin tosin. Täytyy lisätä toistoja tai rasitusta ja hikeäkin vähän enemmän! Eli se sama koiralenkki viikosta toiseen samalla temmolla tehtynä ei vaikuta itse kunnon kohentumiseen.
Tähän vapaaehtoiseen projektiin on tullut mukaan ennätysmäärä porukkaa! Tällä hetkellä on kehonkoostumusmittauksissa käynyt 92 ja polkupyöräergometritesteissä 74 henkeä. Meillä on sitäpaitsi ihan uusi kehonkoostumusta mittaava analysaattori, jonka edessä vaan seisotaan ja laite mittaa lihasmassan, rasvaprosentin, kehon nestepitoisuuden jne.


Testituloksista on pidetty luentoja ja nyt kaikki keräävät innoissaan pisteitä kuntokorteille! Joku käy kylpylän kahvakuulassa rehkimässä, toinen kuntosalilla ja ratsastamassa ja eräs kolleega kertoi juuri keränneensä pisteitä kiipeämällä Pallaksen Taivaskerolle.
Tässä joitakin keskituloksia mittauksista: Koko porukan keskimääräinen rasvaprosentti on nyt 29,6 ja kuntoluokka on  4,5 (=keskitasoa). Tämä siis tällä hetkellä, mutta katsotaan mihin tulokset kehittyvät!
Hotellimme johtaja on luvannut, että projektin päättyessä kaikki palkitaan ja liikkumisen palkintona on jo itsestään se parempi kunto ja terveys.
Tässähän olisi mallia myös jollekin toiselle yritykselle!


Mukavia liikuntahetkiä loppuruskan kirpeässä säässä t. Tarja
 




maanantai 3. syyskuuta 2012

Ruskan juttuja


Ruskamaraton-viikonloppu aloitti Levin ruskan ja tänäkin vuonna juoksijoita oli kaiken kaikkiaan yli 2300 henkeä. Ja juoksu sujuikin sopivan hapekkaassa ja kosteassa mutta lämpimässä säässä.
 
Meillä tämä kosteus meni vähän överiksi ravintolamaailman Joikussa eli karaokebaarissa. Vesivanhinkoa korjaillaan nyt jonkin aikaa ja niin iltapäiväkaraoket kuin iltakaraoketkin on siirretty yläkertaan aulabaari Luppoon. Mutta ei se menoa haittaa! Ja ruskan asiakkaita kyllä hellitään hienoilla artistivierailuilla entiseen tapaan. Syksyn listoilta löytyy Anne Mattilaa, Matti ja Teppoa, uudempaa Lemmenklaania ja tietty ilman Souvareita ei voi olla!
 
Tervetuloa ruskaan t Tarja

keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Vappumeiningit

Heippa kaikki!
Tämä kausi Levillä on kyllä ollut ihan mahtava :) Tulin kylpylälle työharjoitteluun helmikuussa ja nyt aletaankin olla jo loppusuoralla ja tunturikin alkaa pikkuhiljaa hiljentymään! Vappu tuli ja meni ja täytyy kyllä sanoa, että todella mahtava meininki oli Levillä!

28.-29.4 pistettiin meillä jalalla koreasti kun  VappuSwingit valtasivat kylpylän salin! Kittilän Menomonon järjestämä tanssikurssi järjestettiin nyt kolmatta kertaa! Tänä vuonna lajina oli Lindy hop, joka on improvisointiin perustuva vauhdikas paritanssi. Minä nappasin kameran käteen, joten tässä vähän kuvamateriaalia meiningeistä :)




Mukavasti oli porukkaa saapunut Swingeihin :) Meininki näytti todella hauskalta ja ihan rupesi itseäkin tanssittamaan siinä seuratessa!

30.4 järjestettiin Levin perinteinen Vappukulkue ja tänä vuonna siihen osallistui lähes 700 juhlijaa! Vau!!
Iso osa kulkueväestä oli panostanut kunnolla pukeutumiseensa ja rooliinsa. Tässä hieman kuvamateriaalia hotellimme kohdalta:



Vaikka aurinko ei Vappuna paistanutkaan, se ei kyllä menoa haitannut! Tänä vuonna sää oli hieman viileä, mutta mukavalla mielellä juhlittiin silti :)

Aurinkoista päivää kaikille! =)


maanantai 19. maaliskuuta 2012

HANGET HOHTAA JA AURINKO PAISTAA


Ja vaikka ei aina aurinko paistaisikaan niin on kyllä upeat kelit hiihtämiseen, laskettelemiseen ja vaikka pilkkimiseen! Tähän aikaan kevään parhaimmat artistit ovat taas joka ilta lavalla. Jos menomono vipattaa niin kohteet eivät Leviltä lopu! Ja jos taas haluaa viettää rauhallista hiihtolomaa ilman baari-iltoja, niin sekään ei ole mikään ongelma.

Ja hintatarjouksia kannattaa seurata! Parikin Levipäivää piristää kummasti!